?

Log in

 
 
25 November 2009 @ 06:40 pm
 
Leave me an anonymous comment pouring your heart out. Say anything. Tell me your stories, your secrets, those things no one ever asks but you wish to tell. Tell me about your love, your hate, your indifference, your joy. Tell me about what's inside of you when you're reading through these entries on your friends list, and tell me why you continue to come back here. Tell me anything. Tell me what you really think of me or yourself. Anything.

Post anonymously. Speak honestly. Post as many times as you like.
Tags:
 
 
musiikki: The Kooks - Matchbox | Powered by Last.fm
 
 
 
(Anonymous) on November 25th, 2009 05:25 pm (UTC)
I love you.
(Anonymous) on November 25th, 2009 05:40 pm (UTC)
Vihaan ihmisiä. Vihaan itseäni. Vihaan kaikkea.


Välillä haluan vaan huutaa kaikille ihan vaan koska en kestä kuunnella niiden juttuja. Koska en halua kuulla niiden juttuja.

Ja olen säälittävä koska en uskalla sanoa ihmisille kun haluan niiden lopettavan. Tai jos sanon, nauran perään ja ne luulee että pelleilen. En uskalla, koska pelkään että ne ei enää halua olla mun kavereita enää sen jälkeen.

En vaan jaksa enää kuunnella.
(Anonymous) on November 25th, 2009 05:54 pm (UTC)
Olen kyllästynyt. Kyllästynyt tähän hetkeen, jossa elän. Olen ihan onnellinen ja kaikkea, mutta kaikki tuntuu kamalan turhalta ja maistuu puulta, kun kaikki päivät omat samanlaisia. Joka aamu herään herätyskelloon väsyneenä, vaikka nukun aika monta tuntia. Joka päivä joudun katsomaan samaa märkää tietä koulumatkalla ja istumaan siellä samassa koulussa joka viikko samoilla oppitunneilla.
Ahdistaa myös jotkut ihmiset, vaikka tiedän, että se on ihan oma syyni, että he ahdistavat minua. Eivätkä hekään tiedä ahdistavansa eivätkä ahdista kuin aina välillä.

Ja ehkä ahdistavinta tässä on se, että en ole edes varma, puhunko totta. Olenko loppujen lopuksi ollenkaan ahdistunut, kun osaan kuitenkin nauraakin vaikka kuinka monesti päivässä? Niin, oikeasti mulla on kaikki ihan hyvin. Kohta on joulu. Sitten päivät pitenee.

Sinä olet hurjan kiva.
(Anonymous) on November 25th, 2009 07:03 pm (UTC)
Mua ahdistaa joskus niin paljon, se että oon niin järkyttävän ujo ja yksinviihtyvä ihminen. Musta tuntuu ettei mulla ole ystäviä eikä elämää, vaikka oikeesti olis, jos vaan haluaisin.

Vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä ja tykkään tosi paljon lukea sun merkintöjä! ==)D
(Anonymous) on November 25th, 2009 08:21 pm (UTC)
I really wish I was happier and more loved
(Anonymous) on November 26th, 2009 02:29 pm (UTC)
olen nyt aika onnellinen. tai en onnellinen, mutta kaikki on aika hyvin. tiedän missä olen seuraavat kolme vuotta elämästäni, se antaa ainakin hetkeksi jonkinlaista luottamusta johonkin.
voisin halata ihmisiä!
(Anonymous) on November 26th, 2009 03:30 pm (UTC)
Mut tekee joskus tosi surulliseksi, kun en ole niinkuin sä.
vilmaadiena on November 26th, 2009 03:33 pm (UTC)
mitä turhia, ei ole kivaa olla minä.
(Anonymous) on November 26th, 2009 04:30 pm (UTC)
Jostain syystä ihmiset eivät ymmärrä mua. He luulevat ymmärtävänsä, mutta näkevät vain kuoren, jonka heille esitän. Ivani menee heiltä ohi, eivät he tahdo edes huomata sitä.

En tiedä, miten elän. Tunnen eläväni ja toisaalta taas tunnen, etten ole minä, että olen joku muu, että en itse tee sitä mitä oikeasti teen. Eivätkä ihmiset ymmärrä, kun sitä heille selitän. Mua pidetään vaan outona ja tyhmänä ja - niin.

Tahtoisin kuolla vain, mutta en voi. Osaan kuitenkin ymmärtää, miten paljon joillekuille merkitsen.
(Anonymous) on November 26th, 2009 05:44 pm (UTC)
Mua ahdistaa, koska mä olen taas alkanut luottaa ihmisiin. Mä olen alkanut taas luottaa ihmisiin, kertomaan asioitani enemmän mun ystäville. Se pelottaa mua, se pelottaa ihan kamalasti. Taas mä alan luottamaan, ja taas tulee se joka pettää mun luottamuksen. Taas mä rikon itseni.
Ja mä en tiedä, voiko tän ikäinen tietää mitä on rakkaus. Ehkä ei.
(Anonymous) on December 16th, 2009 05:37 pm (UTC)
Joskus, kun minulla on todella ikävä jotakuta, saatan soittaa hänelle tuntemattomalla numerolla. Odotan niin kauan, että hän vastaa, kuulen nimen ja äänen. Sitten suljen puhelimen. Haluan vain varmistaa, että he todella ovat olemassa.

Koska joskus en ole varma, mikä on totta ja mikä vain itse keksimääni illuusiota. Ei se mitään, minulla on hyvä olla.
(Anonymous) on December 25th, 2009 08:12 pm (UTC)
Minä rakastan yhtä ihmistä aivan tajuttomasti ja se on pelottavaa, koska en todellakaan saisi rakastaa häntä kuin ystävänä.
En osaa olla ajattelematta unta, jonka näin viime yönä. Se oli outo ja söpö uni, suutelin häntä hellästi ja hän halasi minua sillä tavalla, kuin on usein ennenkin halannut, mutta unessa minä tiesin, että olin hänelle se tärkein ihminen maailmassa.
Oikeasti en ole. Ei se haittaa, kestän sen. Olen nuorempi, minä olen kokenut vähemmän. Mutta silti. Minua itkettää niin paljon se, että satun rakastamaan juuri häntä. Ihan väärää ihmistä.
Olen mustasukkainen, koska joku toinen viettää hänen kanssaan pian viisi päivää.
Ne viisi päivää kuuluvat minulle. Minä tahdon olla se, joka herää hänen vierestään ja näkee hänet viimeisenä, ennen kuin nukahtaa. Sietämätöntä.
Milloin minä saan omat päivänäni?
Miksei kukaan tule ikinä rakastamaan minua tai tajuamaan, etten voi tälle yhtään mitään. Kukaan ei saa koskaan tietää, miten kiintynyt olen siihen ihmiseen.
vilma: halausadiena on December 25th, 2009 08:22 pm (UTC)
Haluan sanoa tähän jotain!

Voi, mä voin uskoa kuinka kauhealta tuo tuntuu. Mutta jos kerran olette ystäviä, niin etkö voisi kertoa hänelle? Selittäisit vaikka tuon saman, ettet voi sille mitään. Kyllä mä uskon, että tämä henkilö ymmärtäisi. Jos on joskus rakastanut, pitäisi ymmärtää, että ei sen kohdetta voi itse niin helposti valita. Ainakaan mä en.

Toivottavasti saat selvitettyä asiasi.
(Anonymous) on March 18th, 2010 09:59 pm (UTC)
Tänään itkin hillittömästi syystä, josta en ole itkenyt yli kahteen vuoteen. Toivon, että tämä on merkki siitä, että alkaisin hiljalleen palata elämään. Että mahla virtaisi taas pian harmaanlahonneessa ytimessäni ja yhä ohuemmaksi käyneissä vuosirenkaissani. Kaarnani on muuttunut niin paksuksi, ettei sen läpi ole päässyt mitään aikoihin. Joku kysyi minulta joskus, eikö turtuneisuus häiritse minua – miten se voisi häiritä, kun mikään, edes tunteiden täydellinen puuttuminen, ei tunnu miltään? En tunne sinua lainkaan, mutta toivon ettet ikinä päädy samanlaiseen kuoliotilaan.

Miten on mahdollista olla yhtä aikaa näin avoin ja sulkeutunut?

Nyt ajatukseni ovat venyvää hopealankaa, pujottelen niihin helmiä ja kristallinpalasia. Onnenametistini kulkevat aina mukanani. Valonsäteitä riipuksissani - spektrit pirstoutuvat haaleanvalkoisille seinille - tomuinen huoneilma kulkeutuu rahiseviin keuhkoihin – sukellus, uppoaminen ja hukkuminen. Päätäni voisi särkeä, ehkä kieltäydyn itkemästä seuraavaankaan kahteen vuoteen.

PS. Juttelin syksyllä 18-vuotiaan pojan kanssa, joka oli muutama vuosi sitten lähes kuollut syöpään. En halua ikinä unohtaa hänen sanojaan "Vaikka menisi miten huonosti, tärkeintä on se, että olet elossa". En ole koskaan kuullut mitään yhtä lohdullista.